Esittelyssä Floor Ad

Viewability, rich media ja kustannustehokkuus samassa paketissa

Mainostajat seuraavat viewability-lukua lähes joka kampanjassa. Se on osalle jo yhtä tuttu mittari kuin klikit, impressiot ja klikkiprosentit. Samalla kun viewabilityn halutaan olevan korkea, kokeiltaisiin mielellään jotain uutta. Budjettia ei välttämättä ole aiempaa enempää, eikä materiaalituotantoonkaan voida käyttää maltaita. Mitä tehdä?

Miten Floor Ad toimii?

Floor Ad -mainos skaalautuu selaimen alareunaan koossa 1280x80px ja pysyy mukana ”stickyna”, vaikka selailija liikkuisi sivustolla alaspäin. Klikatessa mainosta yläpuolelle laajenee paraatikokoinen banneri 980x400px, johon mainostaja voi tuoda näkijälle kiinnostavaa lisätietoa.

 

Floor Adin perusnäkymä: esimerkki ensimmäisestä testauksesta SYÖ! -kampanjassa 26.1.-8.2.2018

Laajenevaan osuuteen voisi tuoda esimerkiksi reseptin, kampanjatuotteet – tai vaikkapa elämyksellistä kuvamaailmaa matkakohteesta tai uudesta autosta. Laajentuvaan osaan voi lisätä myös klikaten käynnistyvän videon. Taktinen mainostaja voi hyödyntää pelkkää sticky-osuutta ja ohjata hyvällä porkkanalla kohti konversiopistettä. Mainosmuoto sopii monenlaiselle mainostajalle ja taipuu moneksi.

Floor ad laajennettuna

Millaisia tuloksia?

Toteutuksia on ollut tasaisesti kesän ja syksyn aikana, ja tulokset ovat puhuneet puolestaan. Toteutusten viewabilityt ovat kivunneet lähemmäs 85 prosentin tasoa. Banneria on laajennettu ahkerasti laajennusprosentin saavuttaessa jopa yli 0,5 % tason.

Mitä tarvitaan toteutukseen?

Suoratoteutusta varten tarvitaan kuvatiedostot koossa 1280x70px, 980x400px sekä mahdollinen video, joista Improve Media rakentaa teknisen toteutuksen. Hinnaston mukainen CPM-hinta kattaa koko toteutuksen sisältäen myös Adformin rich media-kulun.

 

Ira Vihma, Sales Lead & Development Manager @ Improve Media